“Escaping Criticism”, Pere Borrell del Caso (1874).

Terveisiä Mietoisista: Henriikka, Kristian, Mikael

Marko Niemi on aloittanut uuden kokeellisuutta käsittelevän blogin. “Kompassi pyörii” yhä vain kiinnostavien ja tälläkin sivustolla puhuttaneiden asioiden äärellä. Samalla se väittää.

“Yhtäältä sitä [kokeellista runoutta] on tehty muutaman viime vuoden aikana niin paljon, että kokeellisuus sinällään, kenties jonkinlaisena valtavirran negaationa tai marginaalina, ei ole enää kovin kiinnostavaa. Pikemminkin tuntuu siltä, että jos jokin valtavirta on olemassa, se tarkoittaa enenevässä määrin nimenomaan kokeellisena itseään markkinoivaa runoutta; että kokeellisuutta, tai ainakin kokeellisiksi kuviteltuja maneereja ja tekniikoita, on lähes pakko vähintään kokeilla, jos mielii saada osansa jostain mystisestä sukupolvikokemuksesta.

Toisaalta kokeellisuuden nimissä on tehty toistaiseksi hyvin vähän mitään, mikä olisi erityisen hyvää tai mielenkiintoista runoutena tai mikä toimisi itsenäisesti, ilman “kokeellisuus”-leiman tarjoamia apupyöriä.”

Ks. Neonvalot: “Teokset, joita ei yleensä arvostella“

Sivuille on lisätty kuvagalleria Heidelberg-merkkisellä tiikelipainokoneella painetuista töistä. Kuvat: Olli-Pekka Tennilä.

Maaria Pääjärvi kirjoittaa blogissaan mm. kritiikkinumerosta (4/08) ja kirjaSin-numerosta (1/09).

“Salusjärvi huomasi, että T&S:n kritiikkikokeilut olivat kokeellisia erityisesti formaalilla tasolla. Eli kielellä leikiteltiin ja sitä sovitettiin kritiikkitekstiin. Kritiikin konventioita ei taas juurikaan rikottu. Tekstin lopusta selvisi kirjoittajan arvio silloin kun arvio oli mukana. Tekstit siis epäonnistuivat suhteessa yleisöön ja suhteessa keskusteluun runoudesta. Sen sijaan ne synnyttivät kritiikin lajin sisäistä keskustelua, onhan siitä todisteena jo Salusjärven teksti, tämä tässä ja jo aiemmin käyty keskustelu T&S:n blogissa.

Kritiikkinumeron lapsosista suloisin on kuitenkin tämä Johannes Knektmanin katsaus.”

Vieroitusoireena saattaa esiintyä päänsärkyä. Vieroitusoireena saattaa esiintyä kuulon herkistymistä. / Huone on niin täynnä mehiläisiä että ei oikein tiedä mitä ja mihin. Asetan kielelleni valkean pillerin / ja puraisen.

(Sinikka Vuolan runosarjasta ”Große Fuge”)

Tuli&Savun “kirjaSin” on nähnyt päivänvalon. Pahoittelen lehden myöhästymistä; seuraavia numeroita tehdäänkin jo kynät ja koneet sauhuten. Nyt ilmestyneen numeron aiheena on ”kirjaSin”. Teema-artikkelissa Juri Joensuu ja Kristian Blomberg käsittelevät ”painotekniikan ja painetun runouden käyttämiä kirjaSimia”.

Numeron visuaalisen ilmeen ovat innoittaneet Olli-Pekka Tennilän kollegoidensa kanssa Heidelberg-merkkisellä tiikelipainokoneella tekemät kokeilut (katso kuvat) sekä aktivistinen julisterunous ja laajemmin -kirjallisuus, josta tunnetuin esimerkki nykypäivänä lienee ”Loesje-ryhmän” toiminta.

Tuli&Savun kotimaisesta runotarjonnasta huolehtivat tällä kerralla Sinikka Vuola, Olli-Pekka Tennilä, Virpi Alanen, Antti Arnkil, Mikko Viljanen, Satu Kaikkonen ja Jusu Annala (sekä muutama anonyyminä pysyttelevä henkilö). Osa runoista on erityisesti tilattu ja sovitettu lehden erikoista formaattia silmällä pitäen, mikä osaltaan vahvistaa numeron ainutkertaisuutta.

Pääkirjoitus ja sisällysluettelo lehtiarkistossa.

******

Seuraavan numeron teemana on “lastenrunous, ruumis ja nonsense”.

Tuli&Savu 3/09 kartoittaa venäjänkielistä nykyrunoutta.

Lukuiloa,
t. Tuli&Savun toimitus

Tuli&Savun proosa- ja fantasianumero 3/08 on ilmestynyt.

Tarjolla on Juhana Vähäsen ja Jarkko Tontin esseet sekä runouslehdelle sovelias määrä runoa – unohtamatta kritiikkejä seitsemästä eri teoksesta.

Kotimaisen runouden – Elina Siltanen, Sofi Oksanen, Janne Nummela – lisäksi tarjolla on kaunokirjallisuutta ja käännöstekstejä, joiden lajityyppi hämärtyy matkan varrella, esimerkiksi otteita Lyn Hejinianin teoksesta My Life ja Ville-Juhani Sutisen lyhytproosaksi kääntyneitä runoja.

Nähdäkseni kysymys ei kuitenkaan ole ”proosantamisesta” tai ”runontamisesta,” eikä proosarunostakaan, vaan jostakin muusta, kulkemisesta runosta proosaan ja proosasta runoon, siitä, mihin ja mistä ollaan saapumassa, matkasta (liikkeestä) ja sen vaiheista (historiasta).

Jukka Mallinen kirjoittaa Lyn Hejinianista henkilökohtaisemmin. Samalla kysymys on sarjasta lähes kahdenkymmenen vuoden takaisia kohtaamisia: amerikkalaisen, suomalaisen ja venäläisen runouden vaikutteiden kohtaamisesta.

Fantasia-teeman osalta tunnemme ylpeyttä saadessamme julkaista kolme fantastista käännöstä: Albius Tibulluksen ”Elegian (1,2),” Clark Ashton Smithin ”Tähtivaeltajan,” sekä aiemmista lehdistä tutun Michael Basinskin ”Venuksen ilmapiirin”.

Lisäksi numerosta 3/08 alkaa kritiikki-osion määrätietoinen kasvattaminen. Seuraavan Tuli&Savun (4/08) teemana onkin kritiikin haasteet ja arvottamiseen liittyvät kysymykset.

Lukuiloa!

Pääkirjoitus | Sisällysluettelo

Kukapa olisi uskonut että runotilaisuudesta voisi syntyä uutiskohu. Tarvitaan sekalaisia aineksia ja iso pata: leudon uutiskesän siimeksessä tunnettu proosakirjailija jää rannalle Venäjällä pidettävästä runotilaisuudesta. Kun sekaan heitetään muutama konsuli ja yksi sananvapausjärjestö, niin saadaan medialle mieluinen soppa.

”Pöh. Kirjallisuustieteilijätkään eivät ole yksimielisiä siitä, mikä on proosaa ja mikä runoa. Koko kysymys on tyhjä.”

(Jarkko Tontti, Kirjaamo)

Niinpä. Heitetään joukkoon yksi T&S ja saadaan runouslehden tämän vuoden kolmosnumero, jonka toisena teemana on runon ja proosan välinen rajankäynti. Liikutaan ei-kenenkään mailla, jota proosaruno kuitenkin asuttaa. Viime toukokuussa, ”proosa- ja fantasianumeron” suunnittelun jo käynnistyttyä, kuulin Suomen PENin Jukka Malliselta, että kirjailija Sofi Oksanen saattaisi omilla proosarunoillaan osallistua Pietarissa pidettävään runotilaisuuteen. Näitä lehden teemaan hyvin istuvia proosarunoja on tarkoitus julkaista syksyn ensimmäisessä Tuli&Savussa.

Helppojen yhteyksien päässä asustavana olen ehtinyt runotilaisuuteen jos toiseenkin. Monia hyvin järjestettyjä tilaisuuksia on luonnehtinut tietty poikkitaiteellisuus ja rajojen kokeilu. Voisin jopa väittää, että äänen, liikkeen ja kuvan yhdistäminen mielenkiintoisiin aiheisiin, keskusteluihin ja tietenkin runonluetaan, on ollut niiden menestyksen, moninaisuuden ja paikalleen pysähtymättömyyden salaisuus. Esimerkiksi nokturno.org-sivustolle kootut video- ja videopelipohjaiset runot ovat olleet monilla klubeilla tuttu ja aina iloisesti yllättävä osuus. Onko kysymys runoista vai videotaiteesta? Ketä meidän tulisi uskoa? Näkijää? Kuulijaa? Katsojaa? Lukijaa? Tekijää?